En mahda itselleni mitään, että tämän valkeuden keskellä mieleni jatkuvasti kääntyy jo kohti tulevaa kevättä . Ja tulevaa kasvukautta. Joka kevät tekee mieli kylvää ja kasvattaa, jopa kitkeä. Yleensä se into jo juhannukseen mennessä lopahtaa ja kasvimaalla saavat sipulit ja perunat selvitä miten parhaiten taitavat. Mmmm - oman maan uusia perunoita... (Se ei ole muuten tuo toiseksi alimmaisen kuvan pottupelto, se oma.)
1 kommentti:
Ohhoh kun yllätti tuo toinen kuva voikukkineen, hetken jo ajattelin että missä ja miten ihmeessänoita nyt jo on kasvanut noin! Sitten vasta aivot sanoivat että voihan niitä olla edellisvuosien kuviakin olemassa. ;)
Maalla kasvaneena mutta nyt jo viitisentoistavuotta kerrostalossa asuneena kaipaan kovasti omaa maaplänttiä jota saisi aina keväisin kaivaa. Pelkkä maan kaivaminen ja kääntäminen lapiolla on minusta jotenkin äärimmäisen palkitsevaa - pelkkä sen ajattelukin on aivan ihanaa, melkein kuin ajattelisi jotain hyvää ruokaa...
(Tulikohan tuplakommentti(?), edellinen jotenkin hävisi jonnekin kesken vahvistuksen.)
Lähetä kommentti